MUISTISAIRAS VANHUS JA KATUMUS

Katumuksen tunne on olennainen osa ihmisenä olemista. Useiden tutkimusten mukaan se on tavallisin ihmisten kokema kielteinen tunne, eikä sitä kannata ohittaa.

Nuoremmille katumus osoittaa oppimisen ja kasvun paikat, motivoi ja antaa tilaisuuden tehdä toisin. Ikääntyneillä katumus liittyy vanhuuden tärkeimmän kehitystehtävän, eli inventaarion tekoon ja eheyden tavoitteluun.  

Mitä ihmiset katuvat?

Pink (2024) jaottelee katumukset neljään kategoriaan:

• Elämän perustaan liittyvä katumus. Koulutukseen, terveyteen ja talouteen liittyvät katumisen aiheet.

• Uskallukseen liittyvä katumus. Ihmiset katuvat todennäköisemmin niitä mahdollisuuksia, joihin eivät ole tarttuneet, kuin niitä, joihin tarttuivat.

• Moraaliin liittyvä katumus. Esimerkiksi pettäminen, juopottelu tai muut kyseenalaiset päätökset. 

• Ihmissuhteisiin liittyvä katumus. Katkenneet välit ja suhteet, jotka eivät koskaan toteutuneet.

Katumus kertoo ihmisen arvoista. ”Katumuksen neljä ydinmuotoa ovat kuin hyvän elämän valokuvanegatiivi. Jos tiedämme, mitä ihmiset katuvat eniten, voimme kääntää tuon kuvan päinvastaiseksi paljastaaksemme, mitä he arvostavat eniten.” (Pink 2024.)

Ware (2019) listasi elämän loppuvaiheessa olevien vanhusten kuvaamat katumuksen aiheet seuraavasti:

• Rohkeuden puute tehdä sitä, mitä olisi todella halunnut.  

• Liiallinen omistautuminen työlle.

• Kyvyttömyys ilmaista tunteitaan kunnolla.

• Liian vähäinen ystävien kanssa vietetty aika.

• Oman onnellisuuden puolesta taistelemisen laiminlyönti.

Katumus on tunne, johon liittyy vahvasti syyllisyys, ja katuessaan ihminen ei ainoastaan harmittele tekoaan, vaan toivoo, että saisi sen tekemättömäksi. Ero harmitteluun on siinä, että katuva on mielestään tehnyt jotain moraalisesti tuomittavaa. (Pink 2024; Räikkä 2003.)

Herra Å. olisi halunnut opiskella papiksi. Hän sai kuitenkin osakseen niin paljon pilkkaa, jopa omalta perheeltään, että luopui haaveestaan.      

Katumukseen liittyvät olennaisesti tunne ihmisen omasta mahdollisuudesta vaikuttaa valintoihin tai päätöksiin ja hänen vastuunsa niistä. Tunnetta voidaankin yrittää paeta.

Kyseenalainen pakenemiskeino on esimerkiksi omien valintojen perustelu vääristellen niin, että ne näyttävät hyväksyttäviltä. Tunnetta voidaan hukuttaa liialliseen työntekoon, paeta päihteisiin tai yksinkertaisesti vain kyynistyä ja halveksia muita ihmisiä ja heidän valintojaan. (Räikkä 2003.)

Katumus ja ikääntyminen

Ihmiset katuvat todennäköisemmin sitä, mitä he jättivät tekemättä, kuin sitä, mitä he tekivät.

Pinkin (2024) mukaan nuoret vastaajat katuvat suunnilleen yhtä paljon sekä tehtyjä että tekemättömiä asioita. Hän perustelee havaintoa sillä, että nuoret uskovat uusiin mahdollisuuksiin ja siihen, että vielä on aikaa.

Mitä vanhempi ihminen on, sitä enemmän hänen katumuksensa aiheet liittyvät mahdollisuuksiin, joihin hän ei aikoinaan tarttunut. Elämän rajallisuus ja tilaisuuksien väheneminen on käynyt todellisemmaksi. (Pink 2024.)

• Vanheneminen tuo perspektiiviä asioihin ja katumista turhana pitäviä ihmisiä on eniten vanhimmissa ikäluokissa.

Katumuksen voimakkuus on saattanut ajan myötä heikentyä ja menneisyyden ikäviä asioita on saatu jo käsitellyiksi. Toisaalta voi käydä myös niin, että menneisyyden perustelut ratkaisuille ovat saattaneet haalistua ja katumus tehdyistä valinnoista vahvistua.

Katumus eheyden tavoittelussa

Tehdessään inventaariota elämästään, vanhus tavoittelee eheyttä. Eriksonin (1980) mukaan eheyden saavuttaminen edellyttää oman elämänkulun hyväksymistä ja siihen liittyvän vastuullisuuden myöntämistä. ”Vain se, joka on ottanut vastuuta asioista ja ihmisistä ja sopeutunut elämän menestyksiin ja pettymyksiin voi vähitellen saavuttaa eheyden.”

Heikkoa eheyden saavuttamista selittää Ryffin ja Heincken (1983) mukaan usein pettymys omiin valintoihin, huoli jäljellä olevan ajan loppumisesta ja vaikeus hyväksyä oman elämän mielekkyys.  

Herra K. oli perheen vanhin poika. Ajan tavan mukaan perheen muut lapset koulutettiin ”palkkatöihin” ja hänestä odotettiin kotitaloon jatkajaa. Talo oli tarjolla nimellistä korvausta vastaan, mutta siihen liittyi ehto. Hänen oli naitava erään ison talon tytär. Herra K. suostui, luopui sydämensä valitusta ja katui sitä koko loppuelämänsä.     

Katumuksen sekä sen aiheuttamien ja aivan kaikille elämänaloille ulottuvien tunteiden, kuten pettymyksen, surun ja syyllisyyden kohtaaminen ei ole helppoa. Ihminen yrittää luontaisesti välttää niitä, muuta jossain vaiheessa nekin on käsiteltävä.

Jos joutuu elämänsä viimeisinä vuosina kohtaamaan ajatuksen, että on tehnyt kaikki tärkeät päätöksensä vain muita miellyttääkseen, katumus voi olla todella rankkaa. Yhtä painavaa se on, jos ymmärtää tehneensä valintoja ahneudesta tai muista epämääräisistä syistä.

Miten katuvaa muistisairasta voi auttaa?

Katumiseen liittyy usein paljon jossittelua. Olisiko elämä voinut olla toisenlainen, jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja? Se, että juuttuu menneisyyteen, ei kuitenkaan auta mitään.

• Pink (2024) neuvoo tavoittelemaan ”ainakin-ajattelua” ”kunpa-ajattelun” sijaan. Jokainen ihminen on saanut elämässään aikaiseksi ainakin jotain hyvää ja muistelemisen arvoista.

Hyvissäkin teoissa voi olla kyse katumuksesta kumpuavasta hyvittämisen tarpeesta tai vaikka katumuksen tunteen hukuttamisesta työhön. Oli niin tai näin, ihmiselle itselleen teoista keskusteleminen ja niiden arvostaminen voi toimia ”ainakin-ajattelun” avaajana tai tervetulleena merkkinä hyvitysteon onnistumisesta.  

Herra P. oli ollut “juro juoppo” ja lähes erakko, mutta arvostettu mies kylällä. Oli keli mikä hyvänsä hän ehti aina auraamaan naapureiden pihatiet ennen kuin he lähtivät töihin.  

Katumisen ideana on opiksi ottaminen – ikääntyneillä mielenrauhan saavuttaminen. Ja mikäli vain mahdollista katumuksen optimointi ja hopeareunuksen löytäminen.

Pinkin (2024) mukaan katumisen aiheesta on mahdollista löytää hopeareunus, kun on käsitellyt tekemänsä virheet ja ottanut niistä opikseen. Se on hänen mukaansa malliesimerkki katumisen optimoinnista.

Vaikka vanhus ei enää juurikaan voi muuttaa asioita ja kääntää katumusta hyödykseen tekemällä parempia päätöksiä, hän voi kertoa kokemastaan muille. ”Ehkä jälkipolvi ei sitten toista samoja virheitä” (Pink 2024.)

Muistisairasta hoitava henkilö voi katuvan vanhuksen kanssa pohtia mihin suuntaan kokemukset ovat tätä muokanneet. Mitä vanhus on omien päätöstensä ja tekojensa ansiosta oppinut, ja onko hänestä tullut viisaampi, varovaisempi tai parempi ihminen?

• On tärkeää, että vanhus voi kokea olevansa jossain asiassa hyvä. Vaikka vain kantapään kautta opitussa.

Elämässä tapahtuu myös asioita, joihin ei ole ollut mahdollista vaikuttaa, eikä myöhemmällä iällä ehdi oppimisen hedelmistäkään määrättömästi nauttia. Vanhus voi kuitenkin päätyä lohdulliseen ajatukseen siitä, että ei ole syypää katumaansa tapahtumaan.

Lohdullista vanhukselle on myös ymmärtää, että ”enhän minä olisi juuri minä, jos en olisi tehnyt elämässäni noita päätöksiä ja kokenut noita asioita”.

Yhteisen muistelun ja katumusten käsittelyn tavoitteena on auttaa vanhusta lopettamaan tai ainakin vähentämään hyödytöntä ja joskus kivuliasta jossittelua. Hoitaja voi saada vanhuksen olon tuntumaan paremmalta, kun tämä päästää irti jostakin, tai ymmärtää paremmin jotakin katumuksen aihettaan.   

• Pinkin (2024) mukaan 70 vuotta kestäneen tutkimustyön perusteella on tultu kahteen yksinkertaiseen mutta tärkeään johtopäätökseen: ”Katumus tekee meistä inhimillisiä. Katumus tekee meistä parempia.”

Syvästi muistisairas vanhus ei aina pysty sanoittamaan asiaansa, mutta on todennäköistä, että myös hän käsittelee toisinaan kaduttavia tekoja tai valintoja. Lohdullista on, että hoitajan ei tarvitse tietää mistä on kysymys. Riittää, että seuraa vanhuksen kehonkieltä, reagoi siihen ja vastaa vanhuksen tarpeisiin parhaan kykynsä mukaan.

Jos haluat saada tiedon uusista julkaisuista sähköpostiisi, liity postituslistalle täältä.

Lisätietoa mm.

Erikson, E. H. (1980). Identity and the life cycle. New York: Norton.  

Pink, D. H. (2024). Katumisen taito. Kuinka menneestä voi oppia. [Suomentaja Kaisa Koskela]. Jyväskylä: Tuuma.

Räikkä, J. (2003). Katumuksen filosofia. Helsinki: WSOY.

Ryff, C. D., & Heincke, S. G. (1983). Subjective organization of personality in adulthood and aging. Journal of Personality and Social Psychology, 44(4), 807–916.

Ware, B. (2019). Top Five Regrets of the Dying. A Life Transformed by the Dearly Departing.  UK: Hay House.

Jos asia on mielestäsi tärkeä, jaa kirjoitus tästä: